Musiikkia.

Mä tekisin niin mielelläni tällä hetkellä musiikkia.

Mulla on tapana aina silloin tällöin istua koneen ääreen ja avata Renoise-niminen softa. Sillä voi tehdä musiikkia. Yhdessä suuren äänileikekirjaston ja muutamien virtuaali-instrumenttien avulla sitä ihminen voi tänä päivänä tuottaa musiikkia lähes missä tahansa.  Renoise on vain yksi kymmenistä markkinoilla olevista tietokoneavusteisen musiikin tekemiseen tarkoitetuista ohjelmistoista. Tuo ohjelma on minulle erityisen rakas juuri siksi, että sen käyttöliittymä on erittäin paljon lähellä jo yli kymmenen vuoden takaista Fast Tracker 2-nimistä softaa, johon tutustuin ensi kerran Joulukuussa 1995. Sen jälkeen olen tehnyt  arviolta  pitkälle toista sataa  täysimittaista musiikkikappaletta ja lukemattomia  lyhyempiä,  vain muutamien kymmenien sekuntien mittaisia  pätkiä, jotka ovat  jääneet  niin ajan- kuin  luovuudenpuuskienkin  vuoksi  saattamatta loppuun.

Koen aikaansaamattomuuden erityisen raskaasti. Viimeisen kahden vuoden aikana olen julkaissut internetin välityksellä ainoastaan 4 täysimittaista kappaletta. Tänä aikana olen kyllä aloittanut ehkä arviolta noin viisikymmentä erilaista, eri konemusiikin genreihin kuuluvaa tekelettä, mutta poikkeuksetta kaikki, useimmiten jopa omasta mielestäni varsin lupaavatkin biisit jäävät täysin työstämättä loppuun. Innostun aina kulloinkin työn alla olevasta biisistä korkeintaan ehkä muutaman päivän ajan, jonka jälkeen joudun omaksi kauhukseni huomaamaan, kuinka tuo biisin tynkä tulee, joskus aika tylystikin, siirrettyä niin sanotusti piirrongin laatikkoon odottamaan sen uudelleen löytymistä.

Viimeksi joulun alla kaivelin näitä viimeisen kahden vuoden ajalta kertyneita kappaleiden riekaleita tietokoneen kovalevyni uumenista, ja hämmästyksekseni löysin siis todella monta ihan lupaavaa kappaleen alkua. Kuuntelin näitä kaikkia edes ja taas, edes ja taas. Tunne tekemisen ja luomisen riemusta kohosi tuon yhden illan aikana valtavasti, ja ehdin jo ihan selkeästi ajatella, kuinka tulisin vielä ennen vuoden vaihtumista pureutumaan näihin kappaleisiin vähintäänkin sovituksen suunnittelemisen muodossa, ihan siksi, jotta osaisin paremmin hahmottaa biisien kokonaisuuksia ja valaa itseeni uskoa siitä, että niitä kappaleita tulisi työstää ilman muuta eteenpäin.

Nyt elämme jo uutta vuotta. On Tammikuun 29. päivä, ja jälleen kerran valuu yksi luova päivä käsistäni. En ole koskenut yhteenkään joulun alla löytämääni vanhaan biisinriekaleeseen, enkä edes hirveästi kohdistanut ajatuksiani menneitä tekeleitä kohtaan. Sen sijaan aloitin perjantain ja lauantain vastaisena yönä työstämään jälleen kerran uutta alkua, hioen yksittäisiä instrumentteja ja rumpusoundeja viimeiseen asti. Unohdin siinä sivussa tyystin kappaleen rakenteen ja säveltämisen riemun. Huomasin, että jälleen kerran hyppäsin vain suoraan asiaan, aloittamaan uutta musiikkia, ilman, että kohdistaisin luomistyötäni kohtaan sen suurempia odotuksia. Hämmennyn suuresti, kun alan nyt tarkemmin ajattelemaan, kuinka vahvasti jokainen biisin alkuni koostuu lähinnä rumpuääninäytteistä, alan harrastajille tutumpana terminä rumpusampleista, joita yhdistelemällä minulla on ollut tapana aloittaa aina uusien biisien luominen - rytmien kautta. Lähes joka kerta huomaan, kuinka vaivatta kykenen  tuottamaan mitä erilaisempaa rytmiikkaa mitä useammista konemusiikkigenreistä, mutta lähes vastaavissa määrin luomisvimmani lopahtaa, kun minun pitäis alkaa ajattelemaan biisin kokonaisrakennetta ja melodioita. Koen ehkä liikaa nautintoa siitä hetkestä, kun rytmi ja rumpusoundit ovat kohdallaan, enkä millään malttaisi siirtyä varsinaiseen säveltämiseen ja sovittamiseen.. nykyisin tunnen ehkä jopa pelkääväni jollain tasolla sitä, että alkukikkailujen ja rytmien luomisen jälkeen pitäisi siirtyä kokonaisvaltaisempaan rakenteluun ja kokonaisuuden eteenpäin viemiseen.

Toinen seikka, mikä on tehnyt minulle niin rakkaan harrastuksen eteenpäin viemisestä jo lähes ylitsepääsemättömän rankkaa, on niin sanottu miksaaminen. Tällä tarkoitan esimerkiksi bassorummun ja  bassolinjan yhteenmiksaamista saumattomalla tavalla, eli siten, että  molemmat soisivat puhtaasti  ja  ajattelemallani tavalla. En osaa tarpeeksi  hallita  eri taajuusalueiden  ekvalisointia.  Tämä  tekee luomisesta vaikeaa, kun liiankin usein tietyssä pisteessä tuottamista eteen tulee sellainen vaihe, että hyvää rytmiä pitäisi alkaa miksaamaan basson ja muiden soitininstrumenttien kanssa yhteen.  Hyvin monesti, tai tarkemmin sanottuna lähes joka kerta luomistyön tekeminen keskeytyy siis tuohon vaiheeseen, jolloin voin hahmottaa mielessäni biisin kulun, ja nautin aikaansaannoksestani siinä vaiheessa, kun siihen ei tarvitse mennä tekemään vielä mitään sellaista, mikä voisi rikkoa sen hetkisen harmonian. Joka kerta, kun alan perusrytmin rakennettuani etsiä sopivaa bassosamplea tai vetävän kuuloista virtuaali-instrumenttia, ajatus siitä, että en onnistu miksaamaan sitä kuitenkaan kyllin puhtaasti, kalvaa mieltäni.

Viimeinen mutta ei suinkaan vähäisin syy tähän niin sanottuun writer's blockiin  (josta voisi tässä yhteydessä käyttää nimitystä "composer's block") , on vielä se, että kuuntelen niin jumalattoman monen tyylistä musiikkia, että en oikein millään osaa päättää, millaista musiikkia itse kaikista eniten tahtoisin tehdä. Ongelma voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta kun kyseessä on yhden miehen bändi, ja maailma täynnä mielenkiintoista musiikkia, niin sitä tuntuu aivan siltä, että yhtenä päivänä haluaisi tehdä vaikkapa teknoa, toisena päivänä mielihalut heräävät house-musiikkia kohtaan, kun taas muutaman päivän kuluttua pyörittelen päässäni jo ideoita helvetin vetävän downtempo-raidan tai drum & bass-rallin  tekemisestä. Auta armias, kun osaisikin olla innoissaan vain yhdestä musiikin lajista, niin ei olisi sitäkään huolta, että haluttaisi joka päivä vaikuttaa jonkin eri genren kautta. Siinä sitten alkaa olla kuukauden sisään taas jo niin montaa eri tyylin biisin alkua kasassa, että niistä ei sitten millään jaksa parsia yhtä kokonaista biisiä kasaan. Varsinkin kun kuukausi on taas kerran vaihtumassa ja vannon jälleen kerran ja kautta kiven ja kannon, että NYT aloitan tekemään määrätietoisesti musiikkia ja kaivan vaikka väkisin luomisvimmani valloilleen - niin, että voisin täysin intohimon vallassa tehdä yhtä ja samaa biisiä yhden viikon ajan - vaikkapa joka ilta neljän, viiden tunnin ajan - niin kuin ennen vanhaan.

Auttakaa. please. Mitä tässä nyt tulisi oikein tehdä? Toisen huoneen koneella minulla olisi siis taas kerran ihan lupaava jungle-genreä edustava biisin alku, jota olen tässä enemmän ja vähemmän viimeisen kahden päivän aikana pääni sisällä pyöritellyt. Tänään minulla olisi ollut ihan hyvin aikaa työstää biisiä aina tuolta puolesta päivästä saakka, jolloin heräsin, mutta jälleeeeeeen kerran olen keksinyt koko ajan, enemmän ja vähemmän tietoisesti jotain korvaavaa tekemistä ( muun muassa tiskaamista, penkkiurheilua ja vaaliuurnalla käymistä ) , enkä uskalla painautua koneen ääreen pakertamaan - vaikkakin jossain alitajunnassa ääni huutaa, että I SHOULD BE DOIN' SOME MUSIC RIGHT NOW! ...argh. Ja tälläkin hetkellä sitä vaan purkaa tätä ongelmaan tuntikaupalla johonkin nettiblogiin, jota kukaan ei välttämättä edes näe.. Tärkeintä lienee kuitenkin tosiasioiden myöntäminen ja peiliin katsominen. Tämä monologinen avautuminen kyllä jonkin verran puhdisti oloa. Hmm.. mutta silti, mulla ois tuolla iso tiskivuori ja sen kuntoon räjäyttäminen tuntuisi taas paljon helppommalta ja huolettomammalta kuin sorvin ääreen istuminen. Voih.

Kaksi helvetin vuotta jo!